Feb 28, 2011

Palstalle ensikesänä myös superterveellistä ja herkullista ruusukaalia

Ruusukaali, monet vihaavat tätä pientä vihreää vihannesta, vaikka se on todellisuudessa todella hyvänmakuinen! Inspiroiduin eilen katsomastani dokumentista, jossa laajemmin käsiteltiin myrkkyjä joita päivittäin syömme, mm makeutusaineiden muodossa, mutta jossa myös käsiteltiin superterveellisiä vihanneksia. Yksi näistä vihanneksista oli ruusukaali, joka tämän dokumentin mukaan toimii jopa luonnon sytostaattina, tuhoten syöpäsoluja. Dokumentin mukaan tietyillä ruoka-aineilla on tällaisia kehoa "puhdistavia" vaikutuksia, valkosipuli on näistä varmasti tunnetuin "luonnon antibiotti".

Menin siis tänään heti ostamaan ruusukaaleja ja keitin niitä lisäkkeeksi koko perheelle. Keitin ne siis ensin, sitten lorautin sekaan oliiviöljyä ja vähän merisuolaa ja lopuksi vielä paistoin hetken valkosipulissa. Niistä tuli todella hyviä!

Niinpä päätin että haluan kokeilla kasvattaa niitä tulevana kesänä myös palstallamme. Lueskelin vähän miten muilla on ruusukaalin kasvatus sujunut ja vaikuttaisi siltä että täytyy olla tarkkana jotteivat kaalit mene "parempiin suihin" eli kaalikärpäset, kirvat ym ötökät tykkäävät syödä näitäkin. Mutta, yhden hyvän vinkin löysin tähän, kuulemma ruusukaaliakin herkullisempaa näille ötököille on kiinankaali. Eli tilaan setin myös kiinankaalia, joka saa toimia tällä kertaa houkutuskasvina, jos ötökät jättäisivät ruusukaalit rauhaan. Voi kiinankaaliraukkaa...

Feb 21, 2011

Pakkasella tropiikissa

Eilen sunnuntaina kävimme koko perhe Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä. Ulkona oli taas se noin -20 astetta, jo vaikka kuinka monetta viikkoa, mutta sisällä oli ihana trooppinen ilmasto. Ihastuimme todella tähän kauniiseen ympäristöön! Siellä saivat kaikki aistit herkutella: haistelin ihanaa kosteaa mullan tuoksua, iholle laskeutui lämmintä vesihöyryä, ja tietysti ihana vihreys oli vaihtelua talviselle maisemalle.

Tässä muutamia kuvia:
Amatsoninlilja






Olimme sunnuntaina lähes ainoat kävijät kasvihuoneilla, ja seuraavalla kerralla pakkan mukaan eväät. Suosittelen kaikille, jotka ovat kyllästyneet pakkasiin ja haluavat paeta edes hetkeksi ihanaan trooppiseen ilmastoon, kuuden euron hinnalla.

Feb 17, 2011

Kasvimaan "pakolliset"

Kasvimaalle aion laittaa kesällä muutamia "pakollisia" kasviksia. Näihin pakollisten kasvisten joukkoon kuuluu mm. kesäkurpitsa. Kesäkurpitsa on monella tapaa hieno kasvis. Ensinnäkin, se on lähes varmasti satoa tuottava. Lisäksi, siitä saa tietysti valmistettua vaikka kuinka paljon erilaisia ruokia. Tosin, loppukesästä usein rupeaa kesäkurpitsaa tulemaan jo korvistakin ulos. Rajansa kaikella.

Löysin kurpitsansiemenpussin, jossa oli valikoima yhteensä kuutta erilaista kesäkurpitsaa.

Tästä se kaikki alkaa:














Tällainen sato korjattiin muutamassa päivässä (voitte kuvitella paljonko kurpitsaa saatiin koko kesän aikana...)




... ja tänne se loppujenlopuksi päätyi:














Lajitelma jota käytin oli tilattu täältä ja siihen sisältyi kuutta erilaista kesäkurpitsan lajiketta, ainakin Sunburst, Eight Ball, All Green Bush, Gold Rush, ja joitain lajeja joita en nyt muista. Pitää kaivella jos pussi olisi vielä säilössä.

Vaikka olikin mielenkiintoista kasvattaa kuutta erilaista kesäkurpitsalajiketta, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että perusvihreä ja keltainen ovat maukkaimpia ruoalaitossa, joten aion ensikesänä kasvattaa vain niitä.

Sunburst -lajike on kyllä toisaalta tosi hienon näköinen... no, jos jää tilaa.

Feb 16, 2011

Ulkona mitataan ennätyspakkasia, mutta innokkaan puutarhurin käsiä syyhyttää jo

Ikkunan takana pakkanen hipoo ennätyslukemia. Marjapensaista ja puksipuista muistuttaa ainoastaan pieni kohouma lumessa. Pienestä kirsikkapuun alusta näkyy vain latva. Lunta on kertynyt ikkunan alle jo metrikaupalla. Mietin miten perennapenkki mahtaa selvitä näissä haastavissa olosuhteissa. Jaksaako se puhjeta kukkaan taas toukokuun auringon lämmössä?

Kurkistan vanhoja kuvia edellisen kesän kukkaloistosta ja kasvimaan herkuista. Voiko olla mahdollista että muutaman kuukauden kuluttua kaikki tämä lumi on jo poistunut ja kylmän maan sisältä alkaa pilkottaa kevään ensimmäisiä merkkejä, luonnon leskenlehtiä sekä puutarhan lumikelloja ja krookuksia? Muutama kuukausi eteenpäin ja nurmikko vihertää ja tulppaanit tuovat väriä muuten vielä nukkuvaan puutarhaan.

Tänään postissa saapui jotain ihanaa luettavaa. Aion keittää kupin teetä ja lukea tämän painoksen rauhassa ja huolella, ihania värikuvia ihaillen. Se on tietysti kasviluettelo. Mitä uutta kokeilisi tänä vuonna?

Kuten niin monina vuosina aikaisemmin, taaskin lähtee mopo käsistä. Kukkapuolelta haluan kokeilla eri värisiä, eri kokoisia, kaikkea uutta. Kasvimaalle on saatava uusia salaattilajeja, ja mitähän Mangoldista voisi valmistaa? Ainakin se näyttää hienolle punaisine lehtineen!

Kodissani viimeistään huhtikuussa valloittavat taimipurkit kaikki mahdolliset ikkunalaudat.

Pitkä kylmä talvi on innokkaan puutarhurin kauhistus. Mutta ainakin on aikaa suunnitella!