Jun 13, 2011

Kohta syödään oman maan salaattia

Ensimmäisenä palstalta saadaan ihanaa salaattia. Ehkä annamme salaatin kasvaa vielä parisen viikkoa. Nyt täytyykin muistaa laittaa uudet salaatinsiemenet maahan, jotta saadaan tuoretta salaattia kun nämä ensimmäiset syödään loppuun tai vanhentuvat.

Vanhat puutarhakalusteet vietiin palstalle, jotta välillä voi istuskella ja levähtää tai myöhemmin kesällä ihailla palstaa. Näkymätkään eivät ole hullummat.

Tällä hetkellä melkein jokaisesta penkistä pilkottaa vihreää, ja kiitos äidin, suurinosa on oikeita taimia eikä rikkaruohoja...


Avomaankurkku on meidän suurta herkkua ja palstalta olemme kesäisin saaneet todella hyvän sadon kurkkuja, niin että niitä voi antaa ystävillekin. Näin nätissä rivissä taimet kasvavat.

Tänään tuli onneksi sadepäivä monen helteisen päivän päätteeksi, hyvä näin, kasvit tykkäävät!

2 comments:

Anonymous said...

Heip, olitkin just sopivasti päivittänyt tänään, kun kävin vilkaisemassa. Ai teillä on jo salaatit noin hienosti kasvussa! Ite en laittanu ollenkaan tänä vuonna, kun nyt kokeilen taas jotain uutta. Muutamat kesäkurpitsat on kasvamassa, saa nähdä onnistuuko. Kurkkuja voidaan taas tulla hakemaan mielellään, jos jää yli oman tarpeen, niistä tulee ihania etikkakurkkuja kesäpöytään. T: Katja

MakeetMuksut said...

Mä olen jo aloittanut avomaankurkkukauden kaupan kurkuilla, ne on niiiiin hyviä! Toivottavasti omat kerkee kypsymään ennenkuin lähdetään Tukholmaan!