Feb 16, 2011

Ulkona mitataan ennätyspakkasia, mutta innokkaan puutarhurin käsiä syyhyttää jo

Ikkunan takana pakkanen hipoo ennätyslukemia. Marjapensaista ja puksipuista muistuttaa ainoastaan pieni kohouma lumessa. Pienestä kirsikkapuun alusta näkyy vain latva. Lunta on kertynyt ikkunan alle jo metrikaupalla. Mietin miten perennapenkki mahtaa selvitä näissä haastavissa olosuhteissa. Jaksaako se puhjeta kukkaan taas toukokuun auringon lämmössä?

Kurkistan vanhoja kuvia edellisen kesän kukkaloistosta ja kasvimaan herkuista. Voiko olla mahdollista että muutaman kuukauden kuluttua kaikki tämä lumi on jo poistunut ja kylmän maan sisältä alkaa pilkottaa kevään ensimmäisiä merkkejä, luonnon leskenlehtiä sekä puutarhan lumikelloja ja krookuksia? Muutama kuukausi eteenpäin ja nurmikko vihertää ja tulppaanit tuovat väriä muuten vielä nukkuvaan puutarhaan.

Tänään postissa saapui jotain ihanaa luettavaa. Aion keittää kupin teetä ja lukea tämän painoksen rauhassa ja huolella, ihania värikuvia ihaillen. Se on tietysti kasviluettelo. Mitä uutta kokeilisi tänä vuonna?

Kuten niin monina vuosina aikaisemmin, taaskin lähtee mopo käsistä. Kukkapuolelta haluan kokeilla eri värisiä, eri kokoisia, kaikkea uutta. Kasvimaalle on saatava uusia salaattilajeja, ja mitähän Mangoldista voisi valmistaa? Ainakin se näyttää hienolle punaisine lehtineen!

Kodissani viimeistään huhtikuussa valloittavat taimipurkit kaikki mahdolliset ikkunalaudat.

Pitkä kylmä talvi on innokkaan puutarhurin kauhistus. Mutta ainakin on aikaa suunnitella!

2 comments:

Unknown said...

Hei kiva uusi blogi täällä ;-) Mä pelkään että mullakin lähtee vielä mopo käsistä, vaikkei mulla mikään koskaan sujukaan kuten Strömsössä haha. Mutta tosi kivaa hommaa se puutarhan kanssa hommailu kyllä on. Mutta nytpäs mä alankin lukemaan tätä sun blogia ahkerasti ja matkin kaikessa, niin sitten munkin piha on ihana :-) t. katijohku

MakeetMuksut said...

Kiitos! Hei jos mä kirjottaisin mun kaikista puutarhamokista niin kyllä niistäkin sais kerrottavaa!